The Tasmanian Devil "Dassi"
Rotu: Englannintäysiverinen Sukupuoli: Tamma Väri & merkit: Mustanruunikko, piirto, valkoiset sukat Säkäkorkeus: 163 cm Syntynyt: 15.3.2011, nyt 7-vuotias Omistaja: Kevin Dassi on varsonut toukokuussa 2016 tammavarsan Majestic Belmarya Swamp "Amara". |
Luonne
Dassi on arvaamaton, utelias ja herkkä, hitusen vaikeakin tapaus. Tämä neiti tekee kaikkensa sen eteen, että ihminen repisi hiukset päästään. Hoitaessa neiti luimistelee korviaan ja uhittelee oikein mielellään, mutta tarpeeksi jämerän ihmisen kanssa tämä piru pysyy aisoissa. Taluttaessa tamma kulkee suhteellisen nätisti, mutta uhittelua mahtuu siihenkin. Dassin luottamusta ei hevin ansaita ja sitä pitääkin työstää koko ajan. Ratsastuksessa tamma antaa kaikkensa, erityisesti vauhtia pyydettäessä. Toki oikutteluja mahtuu matkaan ja takaset nousevat ilmaan tiuhaan tahtiin. Laukkauransa vuoksi Dassilla ei ole juurikaan perehdytty kouluratsastukseen tai esteisiin, joten näiden työstäminen on todellakin työn alla. Pirumaisesta luonteestaan huolimatta Dassillakin on silloin tällöin päiviä, jolloin se tunkee päänsä paijattavaksi ja saattaa itsekin antaa omalta osaltaan hellyyden osoituksia. Dassi on asunut alunperin USA:ssa ja kilpaillut siellä menestyksekkäästi.
Sukutaulu
i. The Tasmanian | ii. Theo's Pride |
ie. Tasmanian Baby | |
e. Devil's Girl | ei. Evil Devil |
ee. Dream Girl |
Kuvagalleria
Kuvat © Kevin